Turistina tuohustehtaalla

On luntatupruttava tammikuinen päivä Lintulassa. Ruokatunti on päättymässä ja työt tuohustehtaalla jatkuvat. Aluksi pitää lämmittää vahaa, sitten äiti Ksenia käynnistää koneen. 

Pitkää huonetta hallitsee kaksi kookasta lieriötä, niiden välissä on vesiallas. Veden pinta alkaa väreillä samalla, kun tuohusnauhat alkavat kulkunsa vedessä. Välillä ne ohjautuvat kulkemaan ilmassa, lieriön kehällä ja takaisin alkuun, sulaan massaan, suunniteltuja reittejä pitkin, saavuttaen pikku hiljaa oikean paksuuden.

Äiti Ksenia hoitaa prosessin alkua käsivarret suojattuna ja kuulosuojaimet korvilla. Hän tarkkailee sulaa massaa ja välillä putsaa vahaa pois sieltä missä sitä ei pitäisi olla. Kolme talkoolaista ovat huoneen toisessa päässä, siellä tuohusnauha pätkitään oikean pituisiksi. Jatkuva liike vaatii tarkkaavaisuutta, tuotannon seuraamista, viimeistelyä ja viimeksi pakkaamista. Tottuneet kädet osaavat työnsä. Huoneessa on keskittyneisyyden tunnelma, koneen tasainen ääni ja tuohuksille ominainen tuoksu. Täällä tehdään kirkkoihin ja koteihin tuohuksia rukoustuliksi. 

Seuraavana päivänä kone käynnistyy vielä aamupäiväksi, sitten on tältä erää tuohukset tehty. Tuohustehdas hiljenee, kunnes taas syksyllä työ jatkuu. Sisariston valmistamia tuohuksia on myynnissä sekä seurakuntien pyhäköissä että myös luostarissa. Ostamalla niitä kirkossa sytytettäväksi ja kotiin viemisinä tai lahjana ystävälle voimme tukea Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostarin elämää ja työn jatkumista. Apua voidaan antaa myös ostamalla tuohuksia, jotka luostarissa sytytetään vaikkapa Pyhän Kolminaisuuden ikonin tai Jumalanäidin Jerusalemilaisen ikonin eteen tai jonkun läheisemme muistolle vainajainmuistelupöydälle. Kolmen tuohuksen yhteishinta on 5 euroa ja ne voi ostaa luostarin internetkaupasta (https://lintulanluostari.fi/kauppa/index.php).