Kukkamatto Jumalanäidille

Perinteinen ristisaatto Valamosta Lintulaan järjestettiin tänä vuonna 8. heinäkuuta. Pyhän Kolminaisuuden luostarin sisaret kunnioittavat Jumalanäidin Konevitsalaisen ikonin vierailua rakentamalla kukkamaton kirkolta portille.
Jo edellisenä iltana talkoolaisvoimin oli kerätty traktorilastillinen saniaisia sekä koristeeksi maitohorsman ja mesiangervon kukkia. Matonteko alkoi äiti Ksenian johdolla kello kahdeksan aamulla. Ensin tehtiin maton reunat saniaisista, jotka aseteltiin hieman vinoon. Sen jälkeen täytettiin keskusta. Matontekijät varoivat astumasta maton päälle, etteivät herkät kasvit tallaantuisi ennen aikojaan. Vain sukkasillaan sai astua matolle, jos se työn takia oli välttämätöntä. Viimeiseksi tehtiin koristereuna ja -kuviot, joista näyttävin tehtiin portin ulkopuolelle. Koristekuvio ei saa muodostaa ristiaihetta, sillä kunniallista ristiä – Herran voiton merkkiä – ei saa tallata.
Ristisaatto niin kävellen kuin laivallakin saapui ajallaan ja juhla saattoi alkaa.