Ernan elokuu Lintulassa


Saavuin tänä vuonna Lintulaan talkoojaksolle 12.8. Aiemmin olen ollut liikkeellä aikaisemmin kesällä ja oli mukava päästä osallistumaan myös loppukesän töihin. Auttaville käsille olikin tarvetta sillä mintut, tillit, vuohenputket, ruohosipulit, mangoldit, herukat, karviaiset ja vadelmat tarvitsivat kerääjiä. Sadonkorjuun lisäksi keittiövuorot, viikkosiivoukset ja kahvila pyörivät omaa tahtiaan. Osa talkoolaisista myös lauloi palveluksissa. Meitä oli enimmillään reilu tusina ja tekemistä riitti kaikille. Vaikka kuuliaisuustehtävät täyttivät päivät, aikaa löytyi myös hiljentymiselle ja vanhojen tuttujen sekä uusien ihmisten kohtaamiselle. Työtä tehtiin iloisin mielin. Hauska lisä vapaa-aikaan oli ”kissavillitys” joka valtasi ison osan talkoolaisista. Erään talkoolaisen kauppaan myytäväksi neuloma kissa innoitti meidät muutkin neulomaan niin että lopulta trapesan pöydällä oli jo konainen kissalauma! Kyllä meillä oli hauskaa kun aina aamuisin ihmettelimme uusia lauman jäseniä! Kahdentoista päivän talkoojaksoni päättyessä kissoja oli jo yli kymmenen ja lisää oli vielä tulossa.
Nyt olen palannut takaisin kotiin mutta toivon ja rukoilen, että Lintulan rauha ja ilo säilyisivät sydämessäni arkikiireidenkin keskellä. Olen kiitollinen siitä, miten sydämellisesti minut taas otettiin vastaan sisariston ja muiden talkoolaisten toimesta. Joskus täällä ”maailmassa” tuntuu, että ”päiväni ovat turhuudessa kuluneet” mutta talkoolaisena sitä ei tarvitse surra. Jokainen päivä on mielekäs ja rukouksin pyhitetty.
Teksti ja kuva: Erna Suutari